lauantai 3. huhtikuuta 2010

Myös Ilta alkaa nollasta

Kävi niin, että päivä alkoi nollassa. Lauantaiaamu, brunssi ja kirkkaansinipaitainen krapulainen baarimikko loivat valtavaa yhteenkuuluvuutta paikassa, jonne palaisin vielä illalla. Kävi niin, että illalla siellä olisi yhdet synttärijuhlat.

Joitakin tunteja myöhemmin nolla näytti yhä samalta. Sinipaitainen baarimikko odotti tiskin takana. Me olimme kuitenkin hyvin alotelleina jo juhlatunnelmissa. Tänään olisi myös Villa Nah ensilevyjulkkarit kuudennella linjalla, siispä tottakai levyä soitettiin läpi täälläkin. Illan edetessä dj:t siirtyivät vastaamaan musiikista. Yksi heistä näytti erehdyttävästi tuomas vimmalta. Tyttöjen kesken vetona, lähdin tiedustelemaan asiaa tarkemmin. Sain kuulla kirjailijan olevan kusipää, vaikka kuinka puolustin hänen kulturellia asemaansa. Eikai ole helppoa olla lahjakas ja ärsyttävä samaan aikaan. Yksi Corona vielä ja sitten tavastialle.

Lauantaitanssit olivat erikoinen sekoitus teinidiskoa ja rokkiklubia. Siellä saattoi tuntea itsensä kaiken ikäiseksi, ihmisten erilaisuus yllätti. Mukava, kuulemma dippatyötään tekevä teekkari tuli juttelemaan, mutta oma keskittymiskyky teki tilanteen varsin haasteelliseksi, olihan kello jo lähellä pilkkua. Ilta päättyi synttärisankarin kanssa rokaten ja toinen kaveri sai annettua numeronsa eteenpäin jollekin.

Aamulla heräsin leiman jälki poskessa.


feist - 1-2-3-4

2 kommenttia:

  1. Nollan brunssi kyllä toimii:). Tosin baarimikkona oli pyöräpekka. Pitää joskus iltasellakin käydä!

    VastaaPoista
  2. Pyöräpekka... :) Esittele mulleki.

    VastaaPoista