Rakkauden kesä 2010: Suuntana Flow

Seuraan tuulenvirettä julistepressussa. Pääesiintymislavan yllä on pilvistä, tummaa ja valot hohtavat festivaalialueella kuin lapsuuden huvipuistoissa. Vieressä poika nostaa sytkärin ilmaan. Ei ole kylmä, vaikka on jo myöhäinen ilta. Kuuntelemme The xx, sunnuntain pääesiintyjää. Yritän ajatella musiikkia, keskittyä ääniin. Tunteeseen rinnassa, sormenpäissä ja miettiä kylmiäväreitä. Miettiä kuinka haluaisin seistä tässä käsi jonkun ympärillä, leijua.

Flowni alkoi lauantaina. Tulimme alueelle päivällä vielä kun ihmisiä ei ollut paljonkaan paikalla. Olin odottanut tätä niin kauan, aivan tajuttoman ihanaa. Flow on niitä festareita, jossa tuntee että on tullut kotiin. On tullut kaltaistensa joukkoon, saa olla mitä on ja tuntea suurta rakkautta maailmaa kohtaan juuri sellaisena kuin on. Ja saa kuunnella juuri sitä musiikkia, jota niin paljon on jo niin kauan halunnut kuunnella.

Vuosi vuodelta Suvilahteen tullaan musiikin vuoksi. Sain kuulla, että yksi vanha ystäväni kouluajoilta oli jättänyt tulematta tänä vuonna, koska oli saanut tarpeekseen hipstereistä. Harmistuin kovin tästä hölmöstä kommentista. Hänen perustelunsa voisi kertoa vain siitä, että hän ei itse koe olevansa tarpeeksi jotain kun ei tunne kuuluvansa joukkoon ja haluaa leimaa muut. Harmi. Hän kyllä ruhtinaallisesti on juuri missanut flown syvimmän olemuksen - vaikka mikään hippileiri se ei olekaan.

Uusi fantasia, Timo Lassy ja Jóse James viihdyttivät päivällä. Uuden fantasian yhteiskappale Freemanin kanssa oli jotain aivan huippua. Innolla odotetaan heidän marraskuussa julkaistavaa levyä! UF:n pojilla oli kokopitkät pyjamat tai sitten ne olivat afrikkalaisen hedelmällisyysriitin perinneasut. Lisänä kaikilla mustat aurinkolasit ja paljaat varpaat. Mikään ei ole sen hienompaa, kun katsella viulistia tässä asussa vetässä sidukkaa samaan aikaan lavalla esiintyessään. Kiitos FLOW! Timo Lassyn Round Two onkin jo levykaupoissa.

Olipa tässä käynyt niinkin, että kesäkuinen hyvin nopea heliani lauri biletti kanssani festareilla. Laurin kanssa kävimme taannoin läpi näitä emobaggage asioita, mutta ilmeisesti elämä on jatkunut kummallakin ihan hyvin eteenpäin. Lauri otti yhteyttä lauantaina ja halusi tavata. Nähtiin ennen M.I.A:n konserttia, josta jatkoimme festivaalijuhlintaa seuraavan aamuun omalle asunnolleni asti. Hetkinen! Mutta eipäs mennä asioiden edelle. Lauri on oikein mukava kaveri ja sitä juuri olemmenkin. Ja M.I.A oli niin tajunnan räjäyttävää matskua. Keikan aikana hoin mielessäni mantraa, jos nyt kuolisin, kuolisin onnellisena. Eikai sitä muuta elämältä toivokkaan. M.I.A:ta lämppäsi Robyn, joka järjettömän kuumassa asussaan nosti yleisön tunnelman juuri oikalle tasolle todellista vaihtoehtoelectropopkuningatarta varten.


Robyn.

Illan pääesiintyjän jälkeen suuntasimme muutamalle must keikalle vielä telttalavalle päin. Major Lazer aloitti uhkean settinsä ja väläytti kiiltävät treenatut vatsalihaksensa, jota jatkoi 19-vuotias ja lahjakas Rye Rye. Illan teltassa päätti Sleigh Bells, joka uutena tuttavuutena räjäytti kyllä pankin. Tajutonta! Sähkökitaran ja heivainesten yhdistäminen indie-electro crunksoundiin toimii kyllä helvetin hyvin.

Sunnuntai. Pieni krapula. Olimme Sleigh Bellsien jälkeen lähteneet Laurin ja kaverini kanssa meille nukkumaan. Ja meillä oli hauskaa. Fiilisteltiin yöllä vielä Freemania ja UF:ää. Lauri lähti aamulla kotiin ja näimme kaikki myöhemmin alueella aamiaisella. Metrossa nopeat siiderit ennen porteille saapumista ja olimme erittäin valmiit uuteen nousuun. Edellisenä päivänä olin saanut kuulla jo Jónsin peruneen keikkansa basistin loukkaantumisen takia. Siis mitä persettä. Yhden basistin voi nyt korvaa kukaavaan, eritoten syntsamusan valmiit nauhat! Pienet vastoinkäymiset eivät kuitenkaan yltäneet pilamaan sunnuntaita kokonaan. Saavuimme alueelle Yonan soittaessa, eikä aamu oilisi voinut alkaa paremmin. Lämmin ilma, pöhnäinen olo ja jazzmusiikkia taustalla. Tupakka huulille, monkia päälle ja wayfares konckoffit silmille - katu-uskottavuus taattu.

Siirryimme telttaan katsomaan Kemmurua, joka osoittautui päivän yllätykseksi. Lavalle liittyikin feattaamaan Ruudolf, Särre ja Superjanne. Joista kovimman entreen vetäisi Ruudolf, kuoriutuen ulos lavalle tuodusta kontista. Loistavaa menoa pojat! Kuka voisikaan vastustaa Landespeden hurmaa.


Aksim, Ruudolf & Jodarok.

Sunnuntaita oli muutenkin markkinoitu perheiden päiväksi ja rajumpia esiintyjiä olikin paljon vähemmän. Flowvauvojakin näki neon pinkkeine ja vihreine suojakuulokkeineen. Meiltä kysyttiin pahvit anniskelualueille ja minulta takavarikoitiin oluttölkki salakuljetusyrityksistä huolimatta, säälittävää. Luppoaika sujui sushia syöden ja kavereita morjestellen, kunnes Marina and the Diamonds aloitti. Hänellähän on tasan kaksi hyvää biisiä: Im not a Robot ja Are you Satisfied? Marinalla oli makeat blacklightissä hohtavat huulet ja kynnet, mutta kuulosti livenä vähän kehnolta. Lauri sanoikin tulleensa katsomaan esitystä vain koska artisti oli niin hot. No näinhän se menee. En voi sanoa itsekään fanittaneeni lauantaina Timo Lassyn esitystä vain hänen uskomattoman saksofonisoitantansa vuoksi.

The xx koitti ja Marina sai jäädä. Kamera leikkasi kummankin laulajan kasvot vierekkäin kankaalle, Crystalized huumasi ilman ja eteerinen tunnelma vallitsi ympärillä.


The xx.

The xx.

Keikan jälkeen menimme we love helsingin tansseille takapihalle, jotka loppuivat yllättävän aikasin. Hyvissä tunnelmissa jatkoimme Kuudennelle Linjalle jatkobileisiin. Pimeässä tanssitilassa välähtelivät flowrannekkeet kattoa kohden ja yhteishenki oli kuin festarit eivät olisikaan koskaan loppuneet. Kuulin myöhemmin, että paikka oli ollut aivan täynnä. Olimme siis saapuneet paikalle sopivassa saumassa, koska lähtiessämme kolmenaikaan pois oli vielä jonoa klubin edessä. Basson toimitusjohtajankin näin pyörähtävän baarissa. Eivät siis ihan mitkään hullummat jatkot.

Sitä kahden päivän audio-orgasmia kesti aivan liian vähän aikaa. Hienoimpia hetkiä oli kuulla kuinka bajamajan seinät resonoivat Robyn tahdissa ja tuntea kuinka sydän pamahtaa.Yllätyin viikonlopunaikana itsestäni ja ihmissuhdetaidoistani. En ollutkaan enään se huolellinen, tunnollinen tai stressaaja, joka joskus olen ollut. Huomasin, että muut ihmiset ympärilläni olivat näitä vielä enemmän. Toiset jännittivät hipstereitä, toiset eksiään, toiset jännittivät olla ihmisten ympäröiminä ja toiset jännittivät kavereitaan. Mitä olen tähän mennessä oppinut? En halua enää koskaan spennata. Ensi vuotta odotellessa, elämäni suuntana on flow. Kuten Virvekin on aina sanonut, itseään vastaan ei voi tehdä, joten miksi siis jännittää turhasta. Just go with the Flow.