Olimme siis club carusellissa. Ja olihan se hieno. Nättejä tyttöjä ja nättejä poikia ja moëtin standi. Tällä kertaa, kun ei ollut sisäpiiriläisten kanssa matkassa, bileet kieltämättä tuntuivat olevan yksi suuri klassträff, ja minä olin rinnakkaisluokalta. Se menneisyys tuli vastaan. Tosin eikai ihmisiä ja muistoja voi pakoilla ikuisesti. Viskikola oli sentään kuusi euroa.
Karuselli pyöri. Kahden aikaan tyttöjä alkoi kaatuilla. Jännää kun kokkarimekossa kaatuilu näyttää yhtä halvalta, vaikka päällä olisi tiger of swedeniä.
Vaihdoimme lostariin. Ystävämme oli juuri lähdössä, kun saavuimme narikkaan. Hän oli saanut puhelun mieheltä. Silloin ei ilmeisesti odotella, ei edes ystäviä - on kiire. Lostarissa oli ruotsalaisia ja tanskalaisia, vaikka mukavin mies oli Ranskasta. He tykkäävät seisoa lähellä ja siirtyvät lähemmäs, kun puhuu takaisin ranskaa. Baaristahan löytäisi kenet vain, mutta kullan jälkeen tuntuu, että kaikki muut olisivat vain pronssia. Tyydymmekö himmeämpiin mitalleihin? Apollomeininkihän on, että riittää kun on pahvilaatikko jolla on rinnat.
Neljältä kävelimme ruotsalaisten kanssa roban delishiin. Kiitos tilannekoomiselle henkilökunnalle, teette arvokasta työtä. - Kolme kanasatayvarrasta!
Aamulla heräsin kotoa Ylen yön kohokohtiin. Kenellekään ei jäänyt epäselväksi, että pronssi oli ollut taistelun takana - voitettu pronssi, joka kimalsi yhtä hohtavana kuin kulta.
markus krunegård - hela livet var ett disco
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Tekstit
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti