keskiviikko 30. kesäkuuta 2010

Juhannuspäivä ja isto

Juhannus todella sekoitti kaiken, mutta vain väliaikaisesti.

Olimme jo aiemmin päättäneet palata kaupunkiin juhannuspäivällä. Meillä oli ostettu liput we love helsinki tansseihin yklle ja mukava porukkakin muotoutunut seuraksi. Perjantain sateet ja synkät mielialat väistyivät mitä lähemmäs helsinkiä matkasimme. Aurinko paistoi kirkkaammin kilometri kilometriltä yhä enemmän saavuttaessamme kaupungin rajoja.

Aloitimme singstaretkoilla luonani ja pynttäytyneinä hyppäsimme bussiin ja yklle. Ykn edessä vastaan tulikin kansainvälinen ystäväni ja aiempi treffikumppanini calle. Calle ei voinut jäädä kauaksi aikaa, koska hänen ystävänsä voi pahoin. Me jatkoimme sisälle. Jonossa kuuntelimme kuinka eräs morsian valkoisessa höyhenpuvussaan tinki seurueensa sisäänpääsymaksuista.

Viisikymmentäluvun suomi-iskelmä ja lennokas tunnelma osuivat nappiin. Ystäviäni ja minua haettiin tanssimaan ja oli niin hauskaa. Tilan pienuus teki tapahtumasta intiimin ja iloisen. Välkehtivä diskopallo ja kaikkien retropukeutuminen muistuttivat siitä, että oli ollut erittäin oikea päätös tulla takaisin kaupunkiin. Helsinkiromantiikka on rakkaus.

Uskomatonta oli, että törmäilin jälleen menneisyyden miehiini. Yläasteaikainen kesäinen ihastukseni jutteli kanssani pitkään, ja ehdimme jopa sivuta sitä yläasteaikaakin ja mitä silloin oikein kävi välillämme. Kotikaupungistani oli myös paikalla muitakin poikia. Opiskelukavereitakin näki, myös nollan ihana sinipaitainen baarimikko näkyi jossain päin tanssilattiaa. Mutta sitten vastaan tuli isto.

Suunnitelma lähteä jatkoille kannelmäkeen tuli esille jossain vaiheessa iltaa. Olin juuri nähnyt iston. Hänen kanssaan olimme tunteneet myös yläasteajoilta asti, mutta emme koskaan erityisen läheisesti. Isto pyysi tanssimaan. Ja pian kävi selväksi, että emme tanssineet enää niinkuin vanhat ystävykset tanssisivat. Pyysin hänet mukaan jatkoille ja hän lähti mukaan.

Sitten ajoimme taksilla kaverin vanhempien asunnolle, jossa meno jatkui tavalla, jolla ne yleensä jatkoilla jatkuvat. Aamulla lähdimme iston kanssa yhdessä bussilla keskustaan, mutta pysähdyimme vielä jäätelölle kotikortteliini. Edellisillan mekossa oli juuri sopiva olla ulkona lämpimänä päivänä, syödä mehujäätä ja katsella vaan kun aurinko paistoi.

" -- niin jonoa juhannuksena." Kukalie katkera sinkku näitä keksinyt, tämänkertainen tuntui jotenkin sopivan tilanteeseen. Tällä kerralla huomattiin myös kuinka sujuvasti kannattaa yhdistää mökkijuhannus ja kaupunkijuhannus. Kiitos siis kaikille rakkaille ystäville, jotka olitte mukana juhlapyhien juhannushullutteluissa. Ja kaiken jälkeen minulla on edelleen treffit huomenna. Ja olen niin innoissani!


"Just remember to fall in love, there's nothing else, there's nothing else."
chemical brothers - swoon (lindstrom and prins thomas remix)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti